Search
Close this search box.

Lokakuu 2024

Sisältö

Lokakuu on vasta alussa, mutta paljon on ennättänyt tapahtumaan! Studio AK:n toinen omistaja ja henkilöstövastaava Sirke oli Yle aamun suorassa lähetyksessä. Myös Espanjan liikkeen rekry on avattu! Lisäksi Kuokkalan liikkeessämme on aloittanut kaksi uutta hierojaa sekä Laajavuoren liikkeessä parturi-kampaajaharjoittelija Sari T.

Omistaja ja henkilöstövastaava Sirke Ylen suorassa lähetyksessä

Studio AK Kauppakadulla oli maanantaina jännittävä aamu. Ylen aamu-tv teki suoran lähetyksen liikkeestämme ja haastatteli Studio AK:n toista omistajaa ja henkilöstövastaavaa Sirkeä.

Yle uutisoi tällä viikolla, että hiusalalla on työvoimapula. Moni hiusalan ammattilainen jopa jättää alan pian valmistumisen jälkeen tai jo kesken opintojen. Syitä pohditaan mm. haastattelussa sekä Ylen artikkelissa.

”Parhaimmillaan hiusala antaa paljon. Alalla pystyy menestymään nuorikin tekijä, kun pelaa kortit alusta asti oikein ja kouluttautuu. Tämä on loistava työ, jossa parasta ovat ihmiset.” sanoo Studio AK:n toinen omistaja ja henkilöstövastaava Sirke Osmala.

Studio AK:ssa on tällä hetkellä viisi parturi-kampaajan paikkaa auki. Osaajia etsitään Jyväskylässä Kauppakadulle, Kuokkalaan, Seppälään ja Voionmaankadulle. Katso tarkemmat tiedot rekrystä ja ota meihin rohkeasti yhteyttä. Luodaan yhdessä urapolku, jossa viihdyt ja voit menestyä: Hae meille -sivulle tästä.

Ylen haastatteluihin pääset tutustumaan täältä:
Artikkeli
Video

Fuengirolan liikkeen rekry avattu

Tule parturi-kampaajaksi tai kynsiteknikoksi Espanjan Aurinkorannikolle täysin uuteen liikkeeseen!

Espanjan tiimimme etsii 2-3 parturi-kampaajaa sekä 1 kynsiteknikkoa sopimusyrittäjäksi/vuokratuolille.

Toivomme sinun olevan kunnianhimoinen, oma-aloitteinen, luotettava ja innostunut tekijä. Hallitset oman alasi työn sekä tykkäät kehittää itseäsi ja seurata trendejä. Sinulle on tärkeää laadukas asiakaspalvelu ja tyytyväinen asiakas.

Edellytämme suomen kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Tarjoamme valmiit tilat ja työskentelytarvikkeet sekä vankan tuen alalla. Hoidamme myös osittain markkinoinnin puolestasi.

Liike sijaitsee Los Bolichesissa, Fuengirolassa.

Kysy lisää tai jätä hakemuksesi Akille: aki@studioak.fi / +358 50 634 88

Uudet hierojat aloittivat Kuokkalan liikkeessä

Koulutetut hierojat Anu ja Samuli aloittivat Kuokkalan liikkeessä tiistaina 1.10.

Heidän valikoimaansa kuuluvat klassiset hieronnat, rentouttavat hieronnat sekä lymfahieronta.

Tutustumistarjous:
– Klassinen hieronta 45 min 30 € (norm. 40 €)
– Klassinen hieronta 60 min 40 € (norm. 50 €)

Tarjous voimassa 30.11. saakka ensikäynnistä Anun tai Samulin hierontaan.

Hierojat esittäytyvät:

“Hei, olen Anu ja ammatiltani koulutettu hieroja. Nyt edessäni on uusi arki tuoreena yrittäjänä! Luonteeltani olen rauhallinen ja ihmisläheinen. Olen taustaltani lähihoitaja ja tehnyt pääsääntöisesti töitä lasten parissa. Minulla on otteissani voimaa, jonka suhtautan sinun tarpeellesi sopivaksi.”

“Hei, olen Samuli. Olen koulutettu hieroja. Luonteeltani olen rauhallinen, läsnäoleva ja hyvä kuuntelemaan. Hieronnastani pidetään rentouttavuuden vuoksi. Minulla on vahvat, mutta pehmeät otteet.”

Lämpimästi tervetuloa Anun ja Samulin palveluihin!

Ajanvaraukseen.

Parturi-kampaajaharjoittelija Sari T. Laajavuoren liikkeessä

Sari T. on työskennellyt Laajavuoren liikkeessä jo useamman vuoden kosmetologina ja on aloittanut nyt myös parturi-kampaajaharjoittelunsa siellä.

Sari T.:n parturi-kampaamopalvelut nyt -30 % Stylist-tason hinnoista!

Harjoittelijahinta ei koske ripset & kulmat -palveluita.

Sari T. kertoo:
“Hei, aloitan parturi-kampaaja harjoittelijana Laajavuoren liikkeessä ja on ihanaa päästä työskentelemään tuttuun liikkeeseen. Viime kesän olen ollut töissä Kauppakadun liikkeessä ja on mukava saada välillä vaihtelua. Palveluistani löytyy esim. permanentit, leikkaukset, värjäykset, raidat, sävytykset sekä ripsien ja kulmien kestovärjäykset. Olen asiakaspalvelijana ystävällinen, huomioonottava ja luotettava.”

Esimerkkihintoja Sari T.:n palveluista:
-parturileikkaus 25,90 €
-kampaamoleikkaus 36,40 €
-värjäykset alk. 61,60 €
-permanentit alk. 74,90 €

Ajanvaraukseen.

Kouluttaudu ripsiteknikoksi

Taitava ripsiteknikkomme Kerstin kouluttaa uusia ripsiteknikoita myös tänä syksynä!

Tässä 10 syytä osallistua ripsienpidennyskoulutukseemme:

1. Hyvät lisävalmiudet palvelutarjonnan laajentamiseen esim. parturi-kampaajalle tai kosmetologille
2. Ei vaadi aiempaa kauneudenhoitoalan kokemusta
3. Ripsiteknikon ammatti nopeasti
4. Ripsienpidennyksille on kysyntää ympäri vuoden
5. Hyvät työllistymismahdollisuudet
6. Kattava aloituspaketti, joka sisältää kaiken, mitä alkuun pääsemiseksi tarvitsee
7. Klassisten ja volyymiripsien taito samalla kertaa
8. Henkilökohtainen palaute käytännön osuuden aikana
9. Kouluttajalla vuosien kokemus ripsiteknikon työstä
10. Myös jatkossa mahdollisuus olla kouluttajaan yhteydessä, jos jotakin kysyttävää ilmenee

Syksyn koulutukset:
– la 26.10. klo 11-19 (täynnä)
– la 30.11. klo 11-19 (täynnä)
– la 14.12. klo 11-19

Koulutus järjestetään Jyväskylän keskustassa, osoitteessa Kauppakatu 15

Lue lisää koulutukset-sivulta.

Anna palautetta ja voita 100 €

Miten olemme onnistuneet? Kehittääksemme toimintaamme ja palveluitamme kuulemme mielellämme sinun palautteesi. Voit antaa meille julkista palautetta esimerkiksi Googlessa. Pääset antamaan palautetta alapuolella olevien linkkien kautta.

1. Valitse toimipaikka, jossa olet asioinut.
2. Kirjoita palautteesi tai anna arvostelu tähdillä.
3. Kiitos palautteestasi!

Kauppakatu
Kuokkala
Laajavuori
Palokka
Seppälä
Voionmaankatu

A R V O N T A

Arvomme tänä vuonna Google-palautetta antaneiden kesken 100 € arvoisen Studio AK:n lahjakortin!